Miekka läpi sielun

Edellisestä blogikirjoituksesta on kulunut melko paljon aikaa. Aikani ja voimani ovat kuluneet muihin asioihin ja Jumala on opettanut minulle teitään. Kun aloitin tämän blogin, tein päätöksen että yritän välttää itsestäni lähtöisin olevaa kirjoittelua. Huomasinkin tämän toimivaksi tavaksi Herran kanssa. Kaikki kirjoitukseni ovatkin syntyneet inspiraatiosta jonka Jumala on aina tavalla tai toisella saanut aikaan. Enkä sano tätä kehuakseni itseäni. Kehun Herraa. Hän on viinipuu ja me olemme oksia emmekä kanna hedelmää itsestämme. Lepoahan se vain on. Lepoa Herrassa. Nyt monen kuukauden aikana en kertaakaan ole kokenut tämän innoituksen syttymistä joten kirjoituksia ei ole sen tähden tullut. Mutta nyt kirjoitan jälleen Herran innostamana ja siunauksen löytäneenä. Jumala on opettanut minulle teitään.

Miten hän on niitä opettanut? Ei suurten siunausten lähteillä eikä ilmestyksen runsaudella vaan ahdistuksen ja kärsimyksen keskellä. Kuinka moni on ollut Herran opetuslapsille tutulla paikalla, jossa Herra kysyy “Menetkö sinäkin pois? “. Moni on ollut ja uskallan väittää että jokainen häntä seuraava tulee jossain elämänsä vaiheessa olemaan. Miksi? Koska tie Jumalan tuntemiseen käy läpi kokemusten joissa huomaat että “myös sinunkin sielusi lävitse on miekka käyvä”.  

Tällainen opetus ei ole kovinkaan suosittua. Haluamme kuulla Jumalasta joka haluaa meidän menestyvän. Ajatus Jumalasta joka sallii ahdistuksen kohdata meitä tuntuukin loukkaavaan monia uskovia. Olemme kuin Israelin kansa josta sanotaan.

Hän on tehnyt Moosekselle tunnetuksi tiensä, Israelin lapsille suuret tekonsa. Ps. 103:7

Haluamme nauttia Jumalan teoista toinen toisensa perään. Odotamme paranemisia, taloudellista siunausta, menestystä ja ilman haasteita sujuvaa elämää jonka Jumala runsaasti siunaa pudotellen karkkiautomaatin tavoin rukousvastauksia. Jumala on hyvä. Ja hän on rikas antaja mutta apostolikin sanoi että meidän matka Jumalan valtakuntaan kulkee monien ahdistusten kautta. Sitä meidän on vaikea hyväksyä tänä päivänä. Vuorisaarnasta löytyy eräs tahallinen käännösvirhe joka on vaikuttanut meidän ajatteluumme.

Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.  Matteus 7:13-14

Me uskovat kuljemme Kaitaa tietä. Se on sellainen kapea tie jota monet käskyt rajaavat. Niinkö? Lavea tulee kreikan sanasta thlibo. Se esiintyy UT:ssa 10 kertaa ja on käännetty laveaksi tämän yhden ja ainoan kerran. Muut yhdeksän kertaa kertovat ahdistuksesta ja vaikeuksista. Miksi sitten tässä kohdassa on tehty poikkeus. Miksi tie elämään ei ole ahdistava? Sanotaan että ylelliseen elämään tottunut papisto olisi aikanaan   vaikuttanut tämän kohdan käännökseen jotta se ei olisi kovin suuressa ristiriidassa heidän elämänsä kanssa. Lisäksi Paavali, Pietari ja Jaakob kertovat ahdistusten ja kiusausten olevan monet ja monenlaiset niille jotka tahtovat elää Jumalan tahdossa. No, ettei tämä mene vallan paatoksella niin siirryn omaan kokemuukseeni Herran kanssa.

Miekka läpi sielun

Minulla on aikoinaan diagnosoitu krooninen paksusuolentulehdus. Koin suurta siunausta kun sain olla täysin vapaa sen oireista lukuisia vuosia. Minun ja läheisteni kauhuksi oireet kuitenkin alkoivat uudelleen nelisen vuotta sitten. Aloin välittömästi tutkimaan ahkerasti paranemista Raamatusta ja seuraamaan siihen liittyvää opetusta läheltä ja kaukaa. Opetus vaihteli laidasta toiseen. Siinä missä toiset neuvoivat kieltämään uskossa koko sairauden olemassa olon, kehoittivat toiset ottamaan sairauden Jumalan kädestä. Neljän vuoden ajan olen yrittänyt selvittää mitä Raamattu opettaa paranemisesta. Sen tiedän että Jeesus oli kipujen mies ja sairauden tuttava. Ja nimenomaan minun kipujen ja sairauden. Isän tahdon mukaan hänet haavoitettiin jotta muut lapset saisivat vahvan perustan perinnölleen. En ole milloinkaan kokenut omakseni ajatusta siitä että sairaus olisi Jumalan tahto jonkun elämään. Eikä Raamattu mielestäni anna tukea sellaiselle.

Etsin paranemista elämääni. Rukoilin ja paastosin. Puhuin Jumalan sanaa elämääni. Pyysin rukousta veljiltä ja sisarilta. Paranemista en kuitenkaan saanut nähdä. Uskon että rukoukset kyllä vaikuttivat hyväkseni sillä pahemminkin olisi voinut tässä käydä. Miksi miekka sitten kävi minun sieluni lävitse? Olin omaksunut melko vahvasti Uskon Sana liikkeen ajatuksen siitä että sairaus väistyy kunhan vain uskon paranemiseen ja osoitan uskoani tunnustaen sanaa ja pitäen kiinni paranemisesta. Meni kuukausia ja lopulta vuosia kun huomasin että koko paraneminen ja usko alkoi saada erittäin epämiellyttäviä piirteitä. Paraneminen oli tullut jonkinlaiseksi pakkomielteeksi ja uskoni ylimmäksi päämääräksi. Aloin väsyä ja tuntea kuinka voimani käyvät vähiin. Epälin uskoani ja epäilin itseäni. Paraneminen viipyi ja oireet tekivät toisinaan elämän erittäin vaikeaksi. Lopulta ajatusmaailmani ja tunteeni alkoivat täyttyä epämiellyttävillä asioilla. Katkeruuden tunteet Jumalaa ja ihmisiä kohtaan tulivat tutuiksi. Samoin pettymys siihen että en ollut voinut ratkaista ongelmaani. Teinkö jotain väärin? Vai oliko minulle annetut ohjeet väärät? Kävin läpi melkoisen kirjon negatiivisia tunteita ja sen kaiken pohjalla odotti pelkkä välinpitämättömyys. Kipeää tekevä välinpitämättömyys sekä Jumalaa että ihmistä kohtaan. Se teki siksi kipeää koska en ollut uskoontulon jälkeen kokenut Jumalaa tai seurakuntaa kohtaan välinpitämättömyytä. Mutta siinä sekin tunne nyt oli. Vain siksi ettei Jumala ollut tehnyt minulle niinkuin olin uskonut ja odottanut.

Elin näiden kipeiden tunteiden kanssa ja mietin miten voin palvella Jumalaa ja ihmisiä? Ja joka päivä mietin miten voin parantua. Rukoilin ja kannoin tuskaa Jumalalle. Sanoin Herralle että en tahdo olla katkera. Tahdon palvella sinua ja rakastaa sinua vaikka sairastan. Lopulta sain siunauksen. En parantunut mutta sain siunauksen. Seuraava Raamatun paikka tuli elämäni valoksi.

Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat! Jaakob 1:12

Sain Jumalalta sen todistuksen että minut on koeteltu ja olen kestänyt kiusauksen. Miekka oli käynyt läpi sieluni ja erottanut siellä asioita toisistaan. Olisin voinut loukkaantua Jumalaan koska se mitä minulle oli luvattu lähinnä ihmisten toimesta, ei tapahtunut. Mutta sillä hetkellä minulle suurempi ilo oli siitä ettei uskoni rauennut tyhjiin vaikka minua oli seulottu kuin nisua. Sain suurimman ilon siitä että minä rakastan Jumalaa. Ja mikä suurempaa, tiedän Jumalani saaneen vielä minua suuremman ilon siitä että hänen pystyvän ei lähtenyt pois hänen luotaan. Niin suuri oli hänen ilonsa että hän asetti päähäni elämän kruunun. Aivan niinkuin edellinen Raamatun paikka lupaa.

On yhdentekevää mikä on koetuksemme alkulähde. Se voi olla vastustaja Saatana, ikävät ihmiset, huono tuuri tai pelkkä sattuman kauppa. Elämässä tapahtuu asioita. Koviakin asioita. Jumalakin saattaa kurittaa lastaan. Mutta kaikki tämä voi olla meidän ilomme ja kerskauksemme niinkun Raamatun kirjoittajat asian esittävät.

Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, Jaakob 1:2

Myös Paavali sanoo Roomalaiskirjeen luvussa 5 että meidän kerskauksemme ovat myös ahdistukset. Ennen olimme heikkoja niin että olisimme heti paikalla loukkaantuneet Jumalaan ahdistuksessa mutta emme enää. Jumala vuodatti rakkautensa sydämeesi Pyhän Hengen kautta. Ahdistuksen keskelläkin huomaat halusi rakastaa Jumalaa ja kun hän kysyy sinulta että “Menetkö sinäkin pois? “, voit seistä uskollisten joukossa ja sanoa  “Jos niin käy, voi meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt."

Selkokielellä voisi saman sanoa että vaikka en saa sitä rukousvastausta jota kaipaan ja joka olisi jopa Jumalan tahto, en lakkaa rakastamasta häntä vaan pysyn hänelle uskollisena. Minä en ole parantunut vieläkään. Silti käytyäni läpi edellä kuvatun ahdistuksen ja tunteiden synkän laakson,  voin tuntea rakastavani Herraa enemmän kuin aiemmin. Rauha ja lepo jota saan kokea on suurempaa kuin ennen. Ja mitä alussa olevaan Raamatun paikkaan tulee, olen Mooseksen tavoin oppinut tuntemaan Jumalan teitä vaikka hänen voimakkaat tekonsa odottavat vielä tuonnempana. Entäs tämä savimaja. Lääkkeet tuntuvat tällä haavaa toimivan. Ja kyllä, olen siitäkin kiitollinen. Jumalan lupausta en kuitenkaan epäuskossa epäile. Hän on Herra minun parantajani. Mutta onneksi minulla ei tarvitse olla jääräpäistä uskoa paranemiseen vaan niinkuin Jeesus sanoi “pitäkää usko Jumalaan”.

Jatkan varmasti tämän aiheen ympärillä koska haluan jakaa jotain oppimaan myös muille. Siunattua alkanutta kesää jokaiselle lukijalle.